Rangon lyhyt historia
Salibandyjoukkue RankoII perustettiin vuonna 2001, kun Urheiluseura Rankoon haluttiin kakkosjoukkue.
Joukkue koottiin suureksiosaksi Pauli Honkkilan vanhasta joukkueesta nimeltä Adamas, joka pelasi
Arena-Centerissä, sekä Espoonlahden koululla pelanneista kavereista.
Kausi 2001-2002 6. div.
Joukkue ryhtyi treenaamaan Tapiolan AC:ssä elokuun 2001 aikana. Itse pelaaminen aloitettiin miesten
6. divarissa, jossa sijoituttiin omassa lohkossa kolmanneksi. Alunperin lohkosta piti nousta vain kaksi
parasta, mutta joukkue nousi kuitenki ensimmäisen kauden jälkeen suoraan 5. divariin.
Tästä huolimatta joukkueesta lopetti kauden jälkeen muutama pelaaja, muun muassa silloinen
kapteenimme Tommi Eklöf siirtyi Rangon ykkösjoukkueeseen. Kesällä 2002 osallistuimme
vielä Ruskeasuon AC:n (kilpa II) kesäliigaan, jossa sijoituimme viidenneksi.
(lähtijät: Eklöf, Määttänen, Niskanen ja Söderström)
Kausi 2002-2003 5. div.
Ennen V-divisioona kauden alkua saimme rinkiin muutaman uuden pelaajan ja uudeksi kapteeniksi valittiin
Simo Miettinen. Tämän ensimmäisen 5. divari kautemme sijoitus oli omassa lohkossamme kahdeksas.
Jatkoimme treenaamista Tapiolan AC:ssä, jossa osallistuimme myös joulukuussa Powerade-turnauksen
harrastesarjaan jääden alkulohkoon. Kesällä 2003 pelasimme myös Tapiolan AC:n (kilpa)
kesäliigaa, jossa sijoituimme alkusarjassa kuudenneksi, mutta jatkosarjassa hävisimme kaikki pelit
pelaajapulan vuoksi. Rangon ykkösjoukkueeseen siirtyi maalivahtimme Tatu Lope ja pari kautta
pistepörssiä hallinnut Esa Kiiski. (tulokkaat: Ahokanto, Lauronen, Perkola ja Sandvik)
(lähtijät: Heusala, Jalanko, Kiiski, Kähärä, Lauronen, Lope, Sandvik ja Westerback A.)
Kausi 2003-2004 5. div.
Uusi maalivahti Antti Mikkonen ja muutama uusi pelaaja liittyi joukkueeseen ennen
kauden alkua. Pelaajia oli silti todella vähän sekä osallistuminen peleihin niukkaa.
Sijoituksemme kauden jälkeen oli tämän mukainen, eli yhdeksäs. Treenasimme kauden
mittaan edelleen Tapiolan AC:ssä. Joukkueen pistepörssin voitti tällä kaudella Pauli Honkkila.
(tulokkaat: Kemppainen, Mikkonen, Kaltiainen ja Vaittinen)
(lähtijät: Mikkonen, Vaittinen, Varis ja Westerback M.)
Kausi 2004-2005 5. div.
Ennen kauden alkua uudeksi kapteeniksi valittiin Timo Ahokanto. Siirryimme treenaamaan
Wolf Palloilijat joukkueen kanssa Hakaniemen AC:n. Joukkueeseen liittyi neljä uutta
pelaajaa sekä maalivahti Marko Jokio. Sijoutuimme kauden päätteeksi V-divisioona lohkomme
kuudenneksi. Joukkueen pistepörssin voitti tulokas Jussi Pihlaja, tehot 16+15=31 on
edelleen joukkueen historian ennätys yhdellä kaudella.
(tulokkaat: Jokio, Meuronen, Moring, Pihlaja J. ja Pihlaja H.)
(lähtijät: Jokio, Kaltiainen ja Vähä-Nissi)
Kausi 2005-2006 5. div.
Joukkue otti kaudeksi 2005-2006 taas oman treenivuoron, Campo Meilahdesta. Joukkueeseen
liittyi pari uutta pelaajaa, ja jälleen uusi maalivahti Marko Hartikainen sekä paluun
tehnyt Teemu Varis. Joukkue pelasi historian toistaiseksi parhaan kautensa
sijoittuen omassa lohkossaan neljänneksi. Pistepörssin valloitti jälleen tulokas, Seppo
Rakkola.
(tulokkaat: Hartikainen, Rakkola, Sarkkula ja Varis)
Kausi 2006-2007 5. div.
Siirryimme treenaamaan Tapiolan Esport-Areenaan Punakone nimisen joukkueen kanssa. Joukkueemme
sijoittui lohkonsa kuudenneksi kauden päätteeksi. Pistepörssin voitti nyt Juho Manni.
MVP-tittelin valtasi ensi kertaa pakki: Hannu Pihlaja.
(tulokkaat: Hallberg)
(lähtijät: Hallberg)
Kausi 2007-2008 5. div.
Treenasimme edelleen Tapiolassa Punakoneen kanssa. Otimme myös oman treenivuoron Campo Meilahdesta.
Esa Kiiski teki paluun joukkueeseen, sekä uutena pelaajana liittyi Daniel Karvonen. Joukkue pelasi
tähän mennessä parhaimman kautensa ja sijoittui hienosti lohkon kakkoseksi. Karsimme keväällä
pääsystä 4. divariin. Karsintapelissä kaatui Fortuna niminen
joukkue lukemin 5-4, mikä tiesi nousuamme 4. divariin. Pistepörssin voitti Antero Meuronen ja
MVP-tittelin vei Esa Kiiski.
(tulokkaat: Karvonen, Kiiski)
(lähtijät: Karvonen, Varis)
Kausi 2008-2009 4. div.
Treenit jatkuivat Punakoneen kanssa Tapiolassa, jonka lisäksi pelasimme Hakaniemen AC:n talviliigaan (Kilpa).
Markus Hallberg palasi joukkueseen, tosin vain muutaman ottelun verran. Pelasimme kaudella monta peliä
ilman vakio maalivahtejamme, ja tuloksena oli lohkon viimeinen sija, sekä tippuminen 5. divariin.
Pistepörssin voitti jälleen Antero Meuronen. MVP-tittelin nappasi Simo Miettinen.
(tulokkaat: Hallberg)
(lähtijät: Hallberg, Hartikainen, Pihlaja H.)
Kausi 2009-2010 5. div.
Tälle kaudelle otimme ainoastaan oman treenivuoron, nyt Vallilan Makasiineilta. Jaakko Kähärä
teki paluun Suomeen ja joukkueeseen. Uusina pelaajina tulivat mukaan Janne Kuusinen ja Tommi
Paavilainen sekä maalivahtina Mika Manninen. Hävisimme kaudella monta tiukkaa vääntöä
ja sitä myöten koko lohkon. Näin matkamme jatkui jälleen alaspäin, eli 6. divariin.
Pistepörssin voitti kolmannen kerran peräkkäin Antero Meuronen. MVP-tittelin nappasi taas Simo Miettinen.
(tulokkaat: Kuusinen, Kähärä, Manninen, Paavilainen)
(lähtijät: Hirvonen, Sarkkula)
Kausi 2010-2011 6. div.
Joukkueen 10v. juhlakausi alkoi treenien siirtämisellä Meilahden Liikuntakeskukseen ja uusien
pelaajien värväämisellä. Rinkiin tuli mukaan Jaakko Happo, Sami Kero, Jonne Laakso, Aleksi Parikka
ja Heikki Pirinen.
(tulokkaat: Happo, Kero, Laakso, Parikka, Pirinen)
(lähtijät:)